Edellä­kävijyys energia­yhteisössä -hanke

Hankkeen tavoite on kehittää jakamis­talouteen perustuvien energia­yhteisöjen syntymistä, jakaa ja tuoda julki tietoa energiayhteisöistä ja yhteisöihin liittyvistä asioista. 

Marraskuussa 2021 järjestämme hankkeen tiimoilta webinaarin, jossa jaamme tieto hankkeen tuloksista. Webinaari on kaikille avoin.

energia 2
energia 1

Kehitämme jakamis­talouteen perustuvien energia­yhteisöjen syntymistä

Uudet toiminta­tavat hajautetun sekä uusiutuvan energian ratkaisuissa ovat keskiössä Lempäälässä EU-rahalla käynnistyvässä selvitys­hankkeessa. Asumisen, viihtymisen ja palvelujen tueksi halutaan rakentaa lähi­energia­ratkaisuja, joissa käytetään apuna tekoälyä.

Vuoden 2021 marraskuun loppuun kestävästä selvityshankkeesta vastaa Lempäälän Lämpö Oy ja mukana ovat alan yritykset ja oppilaitokset.

Lempäälän Marjamäen alueella toteutetun energiayhteisön mukaista toimintamallia halutaan soveltaa muilla kuin teollisuusalueilla. Hankkeessa tutkitaan myös tekoälyn ja koneoppimisen hyödynnettävyyttä osana energiayhteisöä. Tällöin energian tuotantoa ja kulutusta voitaisiin ohjata resurssiviisaasti.

Tekoälyn avulla saatava ratkaisu vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä tasaamalla tehohuippuja sekä paikallisen tuotannon että valtakunnallisen sähköntuotannon osalta. Lisäksi selvitetään mahdollisuus toimia sähkön tehoreservinä.

Maakuntahallitus suuntasi Lempäälän Lämpö Oy:n Edelläkävijyys energiayhteisössä -hankkeelle Euroopan aluekehitysrahastosta sekä valtion rahoituksena määrärahoja toteutukselle

Hankkeen tarkoituksena on antaa pohjatietoa energiayhteisöistä kiinnostuneille tahoilla ja auttaa heidät alkuun energiayhtöisön toteutettavuuden arvioinnissa 

30.11.2021 Hankkeen julkaisut

Alta löydätte materiaalin, jota selvityshankkeen yhteydessä on tuotettu. Kiitos kaikille yhteystyökumppaneille ja hankkeeseen osallistuneille Loppuraportti Käsikirja Webinaari esitykset Tekoäly selvitys …

energia 1

22.11.2021 Webinaari ja kysymykset

energia 1

1.9.2021 Selvityshanke loppusuoralla

energia 1

28.6.21 Mikroverkon sähkön laatu ja saarekekäyttö

Scroll to Top