31.5.2021 Tekoälyn hyödyntämisen selvitys energiayhteisöissä on valmis

Facebook
LinkedIn
Twitter

Edelläkävijyys energiayhteisössä -hankkeen tekoälyä koskeva selvitystyö on valmistunut ja tulokset ovat todella lupaavia. Selvityksen tavoitteena oli selvittää tekoälyn hyödyntämisen kokonaisuutta sekä koneoppimisen ennustemallien potentiaalia ennustaa sähkön, kaasun ja kaukolämmön tuntikohtaista kulutusta sekä paikallista aurinkosähkön tuotantoa.

Selvitystyön avulla saatiin arvokasta tietoa konkreettisen esimerkin avulla koneoppimisen käyttöönotosta ja esimerkiksi käytettävän datan laadun merkityksestä sekä erilaisiin tiedonkeräys menetelmien yksityiskohdista, jotta eri lähteistä tulevat tiedot saadaan kerättyä ja esikäsiteltyä koneoppimismallin käytettäväksi. Tiedon esikäsittelyn jälkeen, koneoppimismallin tuottamat ennusteet oli mahdollista välittää sellaiseen muotoon ja paikkaan, josta paikallinen ohjausjärjestelmä voisi ennusteita lukea ja käyttää oman toimintansa optimoinnissa. Ohjausjärjestelmällä olisi tämän jälkeen käytettävissään eri kiinteistöjen sähkön, kaasun ja kaukolämmön kulutustiedot sekä paikallisen aurinkovoimalan tuotantotiedot seuraavalle päivälle, minkä avulla voitaisiin optimoida esimerkiksi kulutuspiikkejä energiavarastojen avulla.

Muuta luettavaa

30.11.2021 Hankkeen julkaisut

Alta löydätte materiaalin, jota selvityshankkeen yhteydessä on tuotettu. Kiitos kaikille yhteystyökumppaneille ja hankkeeseen osallistuneille Loppuraportti Käsikirja Webinaari esitykset Tekoäly selvitys Lausuntopyynnöt RPA

energia 1

22.11.2021 Webinaari ja kysymykset

Pidimme selvityshankkeen keskeisiin tuloksiin liittyvän julkaisutilaisuuden webinaarina. Ensim hankkeen projektipäällikkö Mikko Kettunen kävi läpi selvityshankkeen tuloksia, seuraavana hankkeessa mukana ollut datainsinööri Olli

energia 1

1.9.2021 Selvityshanke loppusuoralla

Edelläkävijyys energiayhteisössä selvityshankkeen loppuraportin ja – materiaalin koostaminen on alkanut kesän jälkeen. Kirjallisten tuotosten lisäksi olemme valmistelleet webinaaria, jossa tuomme tuloksia julki.

Scroll to Top